Pintaremontti

Henna Heinonen on ahdistunut lapsettomuudestaan, mutta kaikista hedelmällisyyshoidoista huolimatta asia ei edisty. Hänen sympaattinen veljensä Sami on sarjarakastuja, joka haaveilee lapsen hankkimisesta. Herkästi innostuva Sami antaa itsestään todellista paremman kuvan, mikä johtaa hänet yhä tukalampiin tilanteisiin, eivätkä hänen parisuhteensa tahdo kestää pitkään. 

Oli häät tai hautajaiset, sisarusten äiti Seija utelee molemmilta, milloin lapsenlapsia on tulossa. Samin paras kaveri Markus on jäänyt kolmen pienen lapsen yksinhuoltajaksi. Suosittu hyvinvointibloggari Sini asettaa riman korkealle niin itselleen kuin lukijoilleen. 

Miika Nousiaisen romaaniin perustuva komedia vie pintaa syvemmälle keski-ikäisten kaupunkilaisten elämään ja tunteelliseen neuvottomuuteen; heitä riivaavaan rakkauden ja perheen kaipuuseen sekä tarpeeseen saada hoivata ja tulla hoivatuksi. Se kuvaa kutkuttavan tunnistettavasti aikamme kiiltokuvatodellisuutta, jonka kiehtova mutta valheellinen pinnallisuus ja ylimitoitetut odotukset saavat ihmiset kurottelemaan kohti täydellisyyttä ja ylikin. Miksi ruoho aina näyttää vihreämmältä aidan toisella puolella? Vai voisiko jopa olla niin, ettei elämässä kaikki mene niin kuin hyvinvointiblogissa kerrotaan? 

Miksei aikuisille ole neuvolaa?

Esityspaikka: Mäntsälän Kulttuurimeijeri, Meijerin aukio 1, 04600 Mäntsälä

Esityskausi: 19.4.–24.5.2024
Esityksen kesto: n. 2 tuntia (sisältää väliajan)
Käsikirjoitus: Miika Nousiainen, Minna Leino
Dramatisointi ja ohjaus: Kalle Tahkolahti

Liput tulevat myyntiin myöhemmin!

Esitysoikeuksia valvoo Näytelmäkulma-Nordic Drama Corner Oy

Kulttuurimeijerin ovet ja lipunmyynti (jos lippuja jäljellä) avataan 30 minuuttia ennen esitystä. Ovelta ostettaessa vain käteinen tai Mobilepay. Ei korttimaksumahdollisuutta!

Pysäköinti:
Kulttuurimeijerillä on rajoitetusti parkkipaikkoja. Lähistöllä löytyy parkkitilaa esimerkiksi Osuustiellä olevalta parkkipaikalta, linja-autoasemalta tai Seurojentalolta.


(c) Mäntsälän Teatteri 2022, Kaikki oikeudet pidätetään
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän